Henna's profileGeeneistä tämä johtuu...PhotosBlogListsMore Tools Help

Blog


    July 04

    Täällä sitä yhä porskutetaan

    Eipä ole aikoihin tullut keskityttyä tähän hommaan. Kerran jo yritin paluu tehdä aikoja sitten, mutta eihän siitä mitään tullut. Kun ote pääsee herpaantumaan, se herpaantuu kunnolla sitten. Harkitsin jo aivan uuden blogin aloittamista tunnistamattomana henkilönä, mutta mitäpä sitä sellaista tekemään... Vaikka paljon onkin elämässäni muuttunut, silti kaikki on tavallaan ennallaan. Tiedossahan se jollakin tasolla on ollut, mitä tuleman pitää.
     
    Muutokset top 5:
     
    1) Lapset ovat kasvaneet. Sen tietää siitä, kun niille pitää ostaa isompia vaatteita. Myös vanhojen valokuvien katseleminen saa aikaan reaktion: "Herrajesta! Kenen kakaroita noissa kuvissa on? Eivät meidän lapset tuolta näytä."
     
    2) Opiskelen. Aloitin tammikuussa, ja minusta tulee isona sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja Hymy. Edes perushoitoon tutustuminen ei ole saanut mieltäni muuttumaan tuon suhteen, joten eiköhän suunta ole oikea.
     
    3) Kiloja on tullut lisää ainakin... liian monta. Hupsista Nolo.
     
    4) Olen kesän "oikeissa" töissä, ja saan lähes oikeaa palkkaa. Välillä on kovinkin pätevä olo, ja sitten taas tuntuu, etten osaa mitään.
     
    5) Olen käytännössä äiditön ja siskoton. Eniten harmittaa lasten puolesta. Itseni kannalta minun olisi pitänyt osata tehdä tämä ratkaisu jo ajat sitten. En ole enää pankki enkä kynnysmatto. Hip hurraa Sairas!
     

    Comments (4)

    Please wait...
    Sorry, the comment you entered is too long. Please shorten it.
    You didn't enter anything. Please try again.
    Sorry, we can't add your comment right now. Please try again later.
    To add a comment, you need permission from your parent. Ask for permission
    Your parent has turned off comments.
    Sorry, we can't delete your comment right now. Please try again later.
    You've exceeded the maximum number of comments that can be left in one day. Please try again in 24 hours.
    Your account has had the ability to leave comments disabled because our systems indicate that you may be spamming other users. If you believe that your account has been disabled in error please contact Windows Live support.
    Complete the security check below to finish leaving your comment.
    The characters you type in the security check must match the characters in the picture or audio.

    To add a comment, sign in with your Windows Live ID (if you use Hotmail, Messenger, or Xbox LIVE, you have a Windows Live ID). Sign in


    Don't have a Windows Live ID? Sign up

    Apr. 11
    Amaliawrote:
    Tervehdys :-) Tulinpa toivottamaan Hyvää Joulua perheellesi ja Onnellista Uutta Vuotta 2009
    http://i135.photobucket.com/albums/q121/Tilaaja/Joulukortti-1.gif
    Dec. 21
    Merviwrote:
    Siinähän sitä oli sitten uutisia.... hmm..
    Aug. 29
    isioottiwrote:
    onhan se kiva kuulla teistäkin taas. voisi tietysti kutsua teidät kylään..  kesä on kiireistä aikaa mutta kohta helpottaa, sitten sinäkin kirjoitat blogia joka päivä aamuin illoin...heh
    July 6

    Trackbacks

    The trackback URL for this entry is:
    http://talsiivaatimusviidakossa.spaces.live.com/blog/cns!BCBB826F7ABE604D!1369.trak
    Weblogs that reference this entry
    • None